Blogi Iitin Palvelukeskus Koivulehdon elämästä ja samalla ilmoitustaulu Koivulehdon tapahtumista

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kevät tohinoita

Kevät kohisten tulee meidänkin taloon vaikka lumet tulivatkin takaisin. Kohta istutellaan jo herneitä pääsiäiseksi, kukkia esikasvatukseen ja tomaattejakin laitamme. Kanalan pitopaperit on taas laitettu vetämään ja aidan laajennus suunitelmiakin tehty. Uusia projektejakin on tiedossa kun Koivulehdossa alkaa huhtikuussa lukion kanssa yhteistyössä toteutettava kummimummo toiminta jossa nuoret pääsevät kurkistamaan hoitoalan arkeen ja asiakkaamme saavat tuulahduksen nuoruutta lukiolaisten muodossa.

Kevätauringon paistetta kaikille!

Minna ja muu Koivulehdon porukka

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kulttuuri viikot

Kulttuuriviikot alkoivat helmikuussa ja myös meidän talomme pääsi osalliseksi kulttuuri rientoihin. Koivulehdossa oli valokuvanäyttely Vuolenkoski ennen ja Arjen paikat joista saivat nauttia koko talon väki ja näyttely oli avoin myös muulle yleisölle.
Tiistaina 11.2 Iitin harrastajateatteri ja lauluveikot ilahduttivat kaikkia yhteislaulu konsertilla ja kahvituksella. Konsertti oli menestys ja samanlaisista iltamista saamme toivottavasti nauttia toistekkin! Kiitos Lauluveikot, Eeva Tuomala, IHT ja Katri Nyqvist kulttuuriviikon tarjonnasta!

Valoisaa kevään odotusta kaikille!